Ei ruusuja vaan resursseja
Minna Hidas-Höpsö Hokkanen Ylöjärvi Naistenviikko

Ei ruusuja vaan resursseja

Minä en kaipaa ruusuja ja suklaata, vaan lisää resursseja väkivaltaa kohdanneiden naisten auttamiseksi. Suomea pidetään tasa-arvon edelläkävijämaana, mutta kuitenkin meillä on vielä paljon tehtävää. Tehdään Suomesta yhdessä maailman turvallisin maa. Suomessa, missä naisiin kohdistuva väkivalta on yksi suurimmista ihmisoikeusongelmista, joka kolmas nainen on kokenut väkivaltaa parisuhteessa. Vuosittain 15 naista kuolee parisuhdeväkivallan seurauksena ja 50 000 joutuu seksuaalisen väkivallan uhriksi. Silti Suomessa ei ole lainkaan riittävästi seksuaaliväkivallan uhrien tukikeskuksia - lukumäärä on 1 kun Suomen kokoisessa maassa niitä tulisi olla ainakin 13. Suomessa v. 2017 ilman turvakotipaikkaa jäi 1723 ihmistä. Euroopan neuvoston suositus on, että Suomessa tulisi olla 530 turvakotipaikkaa. Espoon ja Porin turvakotien lakkauttamisten jälkeen Suomessa on enää 108 turvakotipaikkaa. Suomesta puuttuu siis yli 400 turvakotipaikkaa. Turvakotipaikkojen lisäksi jokaseissa kunnassa olisi tarjottava matalan kynnyksen palveluita, joista naisten olisi mahdollista hakea apua jo siinä vaiheessa kun he kokevat väkivallan uhkaa. Turvakoteihin hakeudutaan usein vasta, kun väkivalta on vakavaa ja jatkunut pitkään ja tutkimusten mukaan kolmasosa parisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneista ei hae minkäänlaista virallista apua. Apua pitäisi saada nimettömänä ja ilman ajanvarausta. Jospa lahjoittaisitkin tänä vuonna ruusurahat työlle turvallisuuden puolesta ja väkivallan kitkemiseksi? Kiitos <3

Lahjoita ja tue työtä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.
Kerätty yhteensä:
Tavoite: 500 €
Kausi:
4.3.2019 3.4.2019
Naistenviikko on Amnestyn ja Ensi- ja turvakotien liiton kampanja, jolla tuetaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä.

Toiminta

Lahjoitukset:

Uusimmat lahjoitukset

{{don.Amount | number:0}} €
{{don.Name}}
{{don.Message}}
Ei ruusuja vaan resursseja
Minna Hidas-Höpsö Hokkanen
{{don.MessageAnswer}}
Tällä keräyksellä ei ole vielä lahjoituksia.
Your browser is out-of-date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

Close